Metsätilamarkkina räjähti kesällä hiljaisen alkuvuoden jälkeen

Kesäkuussa 2024 tehtiin enemmän metsätilakauppoja kuin koskaan aikaisemmin yksittäisen kuukauden aikana.

Satu Bredenberg

Kesäkuussa 2024 Metsätilat.fi-ketju teki enemmän kauppoja kuin koskaan aikaisemmin yksittäisen kuukauden aikana. Merkille pantavaa on myös se, että maakuntien väliset erot tarjousmäärissä ovat tasoittuneet eli kysyntä on vahvistunut myös Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla. Laskuun kääntyneet korot ovat tukeneet kysyntää. Korkojen aleneminen on tehnyt metsäsijoittamisesta houkuttelevampaa sekä yksityisille että institutionaalisille sijoittajille. 

Metsätilamarkkina näyttää jälleen valoisalta hitaan alkuvuoden jälkeen, kun kevättä kohti sekä tarjonta että kysyntä lähtivät ilahduttavasti nousuun. Koko kevään ja kesän ajan myytävien kohteiden määrä on ollut korkealla tasolla, ja tarjousmäärät kohdetta kohden ovat palanneet edellisen vuoden tasolle. 

Alkuvuodesta 2024 metsätilamarkkina vaikutti normaalia hiljaisemmalta. Myynnissä olleiden kohteiden määrät olivat edeltäviä vuosia alhaisempia, myös kohdekohtaisiset tarjousmäärät olivat vuoden takaiseen verrattuna matalammalla tasolla. Kysynnän hiipuminen näkyi erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Korkea korkotaso vaikutti ostajien käyttäytymiseen ja moni lykkäsikin ostopäätöstään. Luminen talvi vaikutti osaltaan myyjien ja ostajien aktiivisuuteen.  

Rahastot aktivoituneet jälleen

Metsärahastot ovat aktivoituneet taas ostorintamalla. Tammikuussa 2024 metsärahastojen osuus kauppahinnoista, Metsätilat.fi-ketjun välittämissä kaupoissa, oli vain 8 prosenttia.  Heinäkuussa metsärahastojen osuus kauppahinnoista oli jo 41,7 prosenttia, mikä on vuoden 2023 vastaavan ajankohdan tasolla. Yksityiset ostajat ovat kuitenkin sekä kauppamäärillä että kauppahinnoilla mitattuna edelleen suurin ostajaryhmä.  

Puun markkinahinta on ollut kuluvana vuonna ennätyskorkealla. Tämä ei kuitenkaan näy vastaavana nousuna metsätilojen markkinahinnoissa, jotka ovat suhteessa puun markkinahintaan laskeneet. Metsätilamarkkinoilla on vallinnut korkeasuhdanne koko 2020-luvun ajan ja nyt markkinat näyttävät hintojen osalta tasaantuvan ainakin hetkellisesti. 

Kesälomakauden jälkeen metsätilojen tarjonta on säilynyt hyvällä tasolla. Metsätilat.fi-sivustolla myynnissä olevien kohteiden määrä on lähes kevään tasolla. Korot jatkavat laskuaan ja tämä tukee kysyntää myös syyskaudella. Kaikki edellytykset on siis olemassa sille, että syksystä tulee myös vilkas metsätilamarkkinoilla.

  • Osta
    • Myy
      • Myy tila tai kiinteistö
      • Myyntitoimeksianto
      • Metsätilat.fi palvelut
    • Ohjeet ja oppaat
    • Yhteystiedot
    • Tietoa palvelusta
    • Seuraa meitä

    © 2024 Metsätilat.fi

    • Tietosuojaseloste
    • Välittäjille
    Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.