Suontaus, Koipitaival, Syrjälä, Mäenpää, Mäntylä
Rautalampi
Kohdenumero: 250217499
Pinta-ala
n. 80,3 ha
Ainespuun määrä
19 869 m³
Tarjoa viimeistään
27.3.2025 15:00
Hintapyyntö
1 000 000 €
Kuvaus
Erityisen puustoinen metsämaasta koostuva kohde Rautalammin Koipiniemessä ja Tippaniemessä!
Näissä metsissä ei ole metsäkoneet käyneet. Todella puustoinen viidestä tilasta / määräaloista koostuva kohde. Rautalammin puustoisimpia myyntikohteita mitä on koskaan myynnissä ollut. Runsaasti heti päätehakattavaa metsää ja käytännössä kaikki loput harvennettavia metsiä. Päätehakattavaa metsää löytyy myöskin varttuneista kasvatusmetsistä, tiheänä kasvanut puusto ei harvennuksesta välttämättä elvy ja päätehakkuu voi olla hyvä vaihtoehto. Puustoa kaikkiaan noin 20 000 m3 (250m3/ha). Maapohjat melkein kokonaan kangasmaata, tuoretta kangasta. Tiloista neljä Koipiniemessä ja yksi tila Tippaniemessä (Kalajanvuori) Konneveden rannalla. Kaikille tiloille tieyhteys. Pellot eivät kuulu kauppaan lukuun ottamatta Mäenpää tilan pieniä metsän keskellä olevia peltolohkoja (tukikelpoisia). Koipitaival- tila on Kanavatien kahta puolta oleva tila. Tila hyvin saavetettavissa. Kaikki metsät heti harvennettavissa. Erityisen puustoisia kasvatusmetsiä. Runsaasti koivua mäntyjen ja kuusten lisäksi. Tilasta pidätetään määräalana pelto, kts kuviokartta. Ei rantarakennusoikeutta. Mäntylä-tila on Tippaniemessä Konneveden rannalla sijaitseva metsätila. Puustossa mäntyjen ja koivujen lisäksi myös runsaasti haapaa. Kaikki metsät harvennettavissa heti. Tilasta pidätetään määräalana rantatontti, kts kuviokartta. Tilalla on yleiskaava, jossa ei ole kaavoitettu rantarakennuspaikkoja (myyjille jäävän lisäksi). Tila on kaavoitettu metsämaaksi ja itäosasta MY alueeksi, jolla metsänhakkuut ovat sallittuja, mutta suuremmat (pääte)hakkuut vaativat maisematyöluvan. Seutukunnalla on runsaasti merkintöjä suojelluista lajeista (kuten liito-orava). Laji.fi sivuston mukaan tämän tilan alueella ei ole merkintöjä. Tilan metsät voivat osittain soveltua metsätalouskäytön lisäksi myös suojelualueiksi. Tätä ei ole kuitenkaan selvitetty. Tilalle johtavalla tiellä on puomi 500 m ennen tilaa. Suontaus- tila on Koipilahdentien varrella oleva tila. Tilasta myydään määräalan metsämaat kuviokartan mukaisesti (liitteenä). Kuvioille 45 ja 46 tieoikeus maatilakeskuksen läpi peltotietä pitkin. Melkein koko tila on päätehakkuuikäistä metsää ja kuusivaltaista. Syrjälä- tila sijaitsee Koipiniemessä Mäenpääntien varrella. Tilasta myydään metsät kuviokartan mukaisesti. Pellot ja rakennukset jäävät kaupan ulkopuolelle. Puustoinen tila tämäkin ja päätehakkuuikäistä metsää runsaasti. Mäenpää- tila sijaitsee Mäenpääntien varrella. Tilasta suurin peltolohko jää määräalana kaupanulkopuolelle. Pienet peltolohkot myydään koska ne sijaitsevat metsän sisällä ja pieniä peltolohkoja ei nykyään kannata viljellä. Tilan puusto on kokonaan päätehakkuuikäistä metsää. Tienvarressa on petolinnun pesäpuu (mänty). Tilan rakennukset ovat purkukuntoisia. Metsissä on jonkin verran romuksi luokiteltavaa tavaraa, jotka jäävät ostajan vastuulle. Ostajalle jää maksettavaksi lohkomiskustannukset, lainhuudatusmaksu, kaupanvahvistajan palkkio sekä varainsiirtovero. Kauppa voidaan tehdä kun myyjät ovat hyväksyneet ostotarjouksen, kauppa on saanut vajaavaltaisen myyjän osalta holhousviranomaisen luvan ja kiinteistöille on myönnetty selvennyslainhuuto. Välittäjä lomalla 27.2-23.3. Jukka Väisänen tuuraa jukka.vaisanen@metsatilat.fi Tarjousaika 27.3 saakka, joten myös maaliskuussa ennättää tilasta kysymään ja tarjouksia tarkastellaan vasta tarjousajan päätyttyä.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Kyllä
1 100 m, järvi
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 2 552 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 2 499 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 3 384 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 5 079 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 4 577 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 884 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 654 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 240 m³ |
Yhteensä | 19 869 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 78,0 ha |
Joutomaa | 0,6 ha |
Maatalousmaa | 1,0 ha |
Yhteensä | 79,6 ha |
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 535 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 745 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 351 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 392 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 1 079 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 216 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 384 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 74 m³ |
Yhteensä | 3 776 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 15,4 ha |
Joutomaa | 0,6 ha |
Yhteensä | 16 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 21 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 41 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 524 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 1 359 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 196 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 99 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 9 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 9 m³ |
Yhteensä | 2 258 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 10,0 ha |
Yhteensä | 10 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 1 225 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 546 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 1 529 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 1 439 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 2 147 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 213 m³ |
Yhteensä | 7 099 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 31,1 ha |
Yhteensä | 31,1 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 197 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 547 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 444 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 1 037 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 423 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 254 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 136 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 132 m³ |
Yhteensä | 3 170 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 8,7 ha |
Maatalousmaa | 1,0 ha |
Yhteensä | 9,7 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 574 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 620 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 536 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 852 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 732 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 102 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 125 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 25 m³ |
Yhteensä | 3 566 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 12,8 ha |
Yhteensä | 12,8 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_250217499_202502191158.pdf (540.4 KB)
Kuviokartta
kuviokartta Mäntylä (Tippaniemi).pdf (1.39 MB)
Ilmakuva
ilmakuva Mäntylä (Tippaniemi).pdf (4.22 MB)
Kaavakartta
kaavakartta Mäntylä (Tippaniemi).pdf (4.66 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot.pdf (449.34 KB)
Kiinteistörekisteriote
686-408-59-43_KO_1739521584672.pdf (55.83 KB)
Kiinteistön kartta
686-408-59-43_ATKT_1739521608527.pdf (785.94 KB)
Myyntiesite
Myyntiesite_250217499_202502191158.pdf (540.4 KB)
Kuviokartta
Kuviokartta Suontaus.pdf (1.3 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot.pdf (449.34 KB)
Ilmakuva
ilmakuva Suontaus.pdf (5.18 MB)
Kiinteistörekisteriote
686-408-5-17_KO_1739521298025.pdf (39.73 KB)
Kiinteistön kartta
686-408-5-17_ATKT_1739521310305.pdf (1.07 MB)
Myyntiesite
Myyntiesite_250217499_202502191158.pdf (540.4 KB)
Kuviokartta
kuviokartta Koipitaival.pdf (1021.18 KB)
Ilmakuva
Ilmakuva Koipitaival.pdf (4.97 MB)
Kaavakartta
kaavakartta Koipitaival.pdf (2.29 MB)
Kiinteistörekisteriote
686-407-9-60_KO_1739521200280.pdf (41.99 KB)
Kiinteistön kartta
686-407-9-60_ATKT_1739521202861.pdf (301.18 KB)
Myyntiesite
Myyntiesite_250217499_202502191158.pdf (540.4 KB)
Kuviokartta
Kuviokartta Syrjälä ja Mäenpää.pdf (1.13 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot.pdf (449.34 KB)
Ilmakuva
ilmakuva Syrjälä ja Mäenpää.pdf (5.17 MB)
Kiinteistörekisteriote
686-408-10-31_KO_1739521435400.pdf (36.97 KB)
Kiinteistön kartta
686-408-10-31_ATKT_1739521438278.pdf (319.44 KB)
Myyntiesite
Myyntiesite_250217499_202502191158.pdf (540.4 KB)
Kuviokartta
Kuviokartta Syrjälä ja Mäenpää.pdf (1.13 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot.pdf (449.34 KB)
Ilmakuva
ilmakuva Syrjälä ja Mäenpää.pdf (5.17 MB)
Kiinteistörekisteriote
686-408-10-42_KO_1739521514364.pdf (35.56 KB)
Kiinteistön kartta
686-408-10-42_ATKT_1739521518001.pdf (332.44 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 1 000 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 138 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.