Koskenniska 564-442-3-17 määräala Ylikiimingissä
Oulu
Kohdenumero: 240617150
Pinta-ala
n. 0,96 ha
Ainespuun määrä
-
Hintapyyntö
30 000 €
Kuvaus
Myytävänä kaunis paikka Ala-Vuotolla Kiiminkijoki -maisemalla
Kohteella on maatalousmaata pinta-ala on noin 0,63 ha. Pelto on vuokrattu huhtikuuhun 2025 asti. Rannassa on jakokunnan aluetta (kt. 564-442-878-4), eli tontti ei ulotu Kiiminkijokirantaan. Jakokunnan maa on kesäisin uimarantakäytössä kyläläisillä. Kohteen eteläosassa on vanha pihapiiri, jossa on purkukuntoiset rakennukset. Noita rakennuksia ei kannata eikä saa purkaa ennen uuden rakennusluvan saamista. Kaupungin kaavoittajan mukaan, kunhan vanhat rakennukset säilytetään, sinne saa rakentaa korvaavat rakennukset tilalle. Rakennusoikeus rakennusjärjestyksen mukaisesti eli 10 % pinta-alasta, kuitenkin vapaa-ajanasunnon rakennuspaikan maksimi rakennusoikeudeksi on 150 k-m2 ja pysyvän asumisen 300 k-m2 asumiseen 700 k-m2 muuhun rakentamiseen. Rakentaminen ei ole kuitenkaan täysin varmaa, ennen poikkeamisluvan myöntämistä. Ostaja vastaa rakennusluvan hakemisesta ja lohkomiskuluista maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan. Kauppa toteutetaan esikauppana ja lopullinen kauppa tehdään kun rakennuslupa on ostajalle myönnetty. Jätä tarjous, niin käsittelemme sen pikimmiten! Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Tarjoajan on ennen tarjouksen tekemistä tutustuttava kohteeseen haluamassaan laajuudessa.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Kyllä
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Rakennukset
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_240617150_202504041446.pdf (263.64 KB)
Kuviokartta
Kuviokartta_Koskenniska_3_2025.pdf (2.02 MB)
Ilmakuva
Ilmakuva_Koskenniska.pdf (5.98 MB)
Muu kartta
Kuviokartta_Koskenniska_tilanrajat.pdf (896.27 KB)
Kiinteistörekisteriote
564-442-3-17_KO_1733380381710_KOSKENNISKA.pdf (37.07 KB)
Kiinteistön kartta
564-442-3-17_ATKT_1733380389617_KOSKENNISKA.pdf (780.9 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 30 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 138 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.