Niinilahti, Kankaanpää 931-411-2-40 & Sammallahti 931-411-1-197
Viitasaari
Kohdenumero: 240217076
Pinta-ala
32,355 ha
Ainespuun määrä
3 334 m³
Hintapyyntö
166 000 €
Kuvaus
Erinomaisella sijainnilla kahdesta tilasta muodostuva metsätilakokonaisuus.
Viitasaaren eteläpuolella Lonnikontien ja Nelostien (E75) varrella sijaitsevista Kankaanpää- ja Sammallahti-nimisistä tiloista muodostuva 32,355 hehtaarin metsätilakohde. Kohde rajoittuu Sammallahti tilan osalta Keitelejärveen, jossa on yksi loma-asuntorakentamiseen (RA) tarkoitettu rakennuspaikka. Kohteen maapohjat ovat kasvupohjaltaan pääsääntöisesti hyväkasvuista tuoretta kangasta, josta suomaiden osuus on 6 %. Tilalla on mäntyvaltaista puustoa reilut 3300 m3, josta tukkipuun osuus on noin 26 %. Nykypuuston laskennallinen kasvu on noin 5 m3/ha/v. Kohteen kasvatusmetsät on pääosin harvennettu muutamia vuosia sitten hyvään arvokasvukuntoon ja osa on tulossa lähivuosina harvennuksen tarpeeseen. Taimikot kohteella olisivat raivauksen tarpeessa. Metsänhoitosuositusten mukaan heti hakattavaa puustoa kohteella on reilut 200 m3. Ei erillistä tarjousaikaa! Tiloista voi tehdä myös erillistarjouksia.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Kyllä
järvi
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 680 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 333 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 729 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 450 m³ |
Rauduskoivu (kuitupuu) | 316 m³ |
Rauduskoivu (tukkipuu) | 44 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 585 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 47 m³ |
Harmaaleppä (kuitupuu) | 88 m³ |
Muu lehtipuu (kuitupuu) | 19 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 42 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 1 m³ |
Yhteensä | 3 334 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 32,0 ha |
Muu maa | 0,2 ha |
Joutomaa | 0,1 ha |
Yhteensä | 32,3 ha |
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 476 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 214 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 616 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 376 m³ |
Rauduskoivu (kuitupuu) | 265 m³ |
Rauduskoivu (tukkipuu) | 36 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 269 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 13 m³ |
Harmaaleppä (kuitupuu) | 59 m³ |
Muu lehtipuu (kuitupuu) | 19 m³ |
Yhteensä | 2 343 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 19,4 ha |
Muu maa | 0,1 ha |
Yhteensä | 19,5 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 204 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 119 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 113 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 74 m³ |
Rauduskoivu (kuitupuu) | 51 m³ |
Rauduskoivu (tukkipuu) | 8 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 316 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 34 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 42 m³ |
Haapa (tukkipuu) | 1 m³ |
Harmaaleppä (kuitupuu) | 29 m³ |
Yhteensä | 991 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 12,6 ha |
Joutomaa | 0,1 ha |
Muu maa | 0,1 ha |
Yhteensä | 12,8 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_240217076_202502260844.pdf (511.65 KB)
Metsäarvio
Metsäarvio Kankaanpää & Sammallahti.pdf (1.38 MB)
Lähestymiskartta
lähestymiskartta 1_50 000.pdf (1.69 MB)
Lähestymiskartta
lähestymiskartta 1_20 000.pdf (1.93 MB)
Kuviokartta
kuviokartta Kankaanpää 1_6000.pdf (1022.83 KB)
Kuviotiedot
kuvioluettelo Kankaanpää.pdf (115.25 KB)
Kiinteistön kartta
931-411-2-40_ATKT_1718895613075.pdf (688.37 KB)
Kiinteistörekisteriote
931-411-2-40_KO_1718895603774.pdf (37.31 KB)
Myyntiesite
Myyntiesite_240217076_202502260844.pdf (511.65 KB)
Kuviokartta
kuviokartta Sammallahti 1_4000.pdf (1.13 MB)
Kuviotiedot
kuvioluettelo Sammallahti.pdf (105.1 KB)
Kaavakartta
kavakarttaote ja -määräys.pdf (1.75 MB)
Kiinteistörekisteriote
931-411-1-197_KO_1718895364954.pdf (36.13 KB)
Kiinteistön kartta
931-411-1-197_ATKT_1718895375285.pdf (654.38 KB)
Kaavakartta
kavakarttaote ja -määräys.pdf (1.75 MB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 166 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 138 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa/kiinteistö. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.