Tyyskänmäki 925-417-12-14
Vieremä
Object number: 240217174
Surface area
14.32 ha
Timber volume
2 974 m³
Offer no later than
21.1.2025 15:00
Price request
120 000 €
Description
Runsaspuustoinen välittömien hakkuumahdollisuuksien kohde Vieremän taajaman tuntumassa
Tässä on kohde, jossa ei hakkuita ole suoritettu pitkään aikaan, joten välittömiä hakkuumahdollisuuksia löytyy runsaasti, niin uudistushakkuuta kuin harvennustakin. Kahdesta eri palstasta koostuva kohde sijaitsee vain noin viiden kilometrin päässä Vieremän taajamasta Kauppilanmäen suuntaan. Maapohjat ovat reheviä, erittäin hyväkasvuisia rinnemaita ja lähes kokonaisuudessaan kangasmaata. Ravinteisuus on valtaosin viljavaa lehtomaista kangasta tai tuoretta kangasta, joten puuntuotoskyky on erittäin hyvä. Kehitysluokiltaan metsämaat ovat joko varttunutta kasvatusmetsää tai uudistuskypsää metsää, nuoria kasvatusmetsiä tai taimikoita ei ole. Loppuvuodesta 2024 laaditun metsäarvion mukaan kaupan kohteella on noin 3000 m3 kuusivaltaista ainespuuta, ja tukkipuun osuus tästä on arvion mukaan on noin 29 %. Keskipuustoksi tulee noin 252 m3/ha metsämaalla. Kaupan kohteella ei siis ole suoritettu hakkuita pitkään aikaan, joten välittömiä hakkuumahdollisuuksia löytyy runsaasti, niin uudistushakkuuta kuin harvennustakin. Metsään on ennättynyt muodostua joillekin kuvioille myös kerroksellisuutta, joka mahdollistaa metsän käsittelyn myös jatkuvan kasvatuksen menetelmin. Joillakin kuvioilla on havaittavissa boorinpuutoksen oireita. Metsäarviossa joutomaaksi luokitellut kuviot 1 ja 4, pinta-alaltaan yhteensä noin 1,5 ha ovat entistä maatalousmaata. Kuviolla 11, pinta-alaltaan noin 0,9 ha on voimansiirtolinja. Kuviolla 6 sijaitsee puuston suojassa jalasmökki/-sauna, joka siirtyy kaupassa irtaimistoineen ostajan vastuulle.
Further information
Contains buildings
Yes
Land use planning
Yes
Road to the site
Yes
Own shoreline
No
Details
Buildings
Forest resource data
Timber volume
Main tree species
number
Pine (pulpwood)
140 m³
Pine (log)
171 m³
Spruce (pulpwood)
726 m³
Spruce (log)
661 m³
Birch (pulpwood)
989 m³
Birch (log)
40 m³
Aspen (pulpwood)
184 m³
Aspen (log)
1 m³
Gray alder (pulpwood)
62 m³
Total
2 974 m³
Amount of soil
Soil
number
Forest land
11,8 ha
Wasteland
1,5 ha
Other land
0,9 ha
Total
14,2 ha
Forest resource data on a map
Downloadable materials
Sales Brochure
Sales_brochure_240217174_202412191242.pdf (421.98 KB)
Approach chart
Lähestymiskartta Tyyskänmäki.pdf (2.32 MB)
Stand map
Kuviokartta Tyyskänmäki.pdf (1.54 MB)
Aerial photo
Ilmakuva Tyyskänmäki.pdf (5.33 MB)
Forest estimate
Metsäarvio Tyyskänmäki.pdf (2.69 MB)
Stand information
Kuviotiedot Tyyskänmäki.pdf (155.34 KB)
Map of the property
925-417-12-14_ATKT_1733900408419.pdf (722.05 KB)
Cadastral certificate
925-417-12-14_KO_1733900400759.pdf (38.44 KB)
Price details
Price of the object
The asking price is 120 000 €, the offer can be more or less.
Payments to the buyer
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 138 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Time limit for the conclusion of the sale
The buyer undertakes, in accordance with the seller's terms of sale, that the real estate transaction must be completed within 6 weeks of the accepted purchase offer. See also rules for the tender procedure.
Questions0
No questions about this object have been presented yet. Questions can be submitted via the contact form below.